Kun ei kumarra, ei tarvi pyllistää

1.9.2016 – UTA, Teatterimonttu

Rauli Virtanen: Journalismi ja pakolaiset
Hanna Nikkanen: Hetkiä, joista ei ole paluuta


Päivän (yllä) luennoitsijoiden (yllä) termiin ‘sovittelun journalismi’ liittyneet puheenvuorot toivat esiin käsitteen sisäisen ristiriidan. Virtanen puhui “sillanrakentajajournalismista”, minkä voi ymmärtää ajatukseksi tietynlaisesta parisuhdeterapeutista, asiantuntijasta yhteiskunnallisten toimijoiden välisten suhteiden hoidossa ja kommunikoinnin tervehdyttämisessä.

Selviytyäkseen tällainen journalismin evoluutioaskel vaatisi ns. vanhan liiton näkökulman palauttamisen: jotta voisi toimia puolueettomana välittäjänä, journalismi tulisi jo oletuksellisesti nähdä täydellisen objektiivisena ja lahjomattomana journalistin koulutuksen sponsoroinnista eläkkeen maksajiin asti.

Nikkasen näkemys sovittelun journalismista taas sisälsi vahvan ajatuksen journalismista “globaalina terapeuttina”, jolle on totuuden selostajan roolin toteuttamista merkityksellisempää niin sanotun tulevaisuudenuskon levittäminen, yleisön toimintamahdollisuuksien määritteleminen ja asettuminen oletuksellisesti marginaaliin joutuneiden toimijoiden tueksi.

Ongelmaksi muodostuu se, että journalismi on jäävi toimimaan puolueettoman sovittelijan roolissa, jos se on päämäärähakuisesti vaikuttamassa yhdenkään yhteiskunnallisen toimijan yhteisöroolin määrittymiseen — on mahdotonta toimia saman asiakkaan terapeuttina ja tuomarina. Jos journalismi ei hylkää etenkin 2000-luvulla korostunutta rooliaan yleisön lakeijana ja talouden astinlautana, “sovittelun journalismilla” ei voida nähdä olevan realistista tulevaisuutta.