Kokoomus kyydittää jälleen?

Somessa seilaillessani olen viimeisen kuukauden aikana useammin kuin pari kertaa törmännyt postaukseen tai kommenttiin siitä, kuinka Suomessa ollaan oikeusasteella asti setvimässä “vihapuhetta”. Siis, yksittäiset ihmiset ovat saaneet haasteen jostain kirjoittamastaan törkeydestä ja / tai uhkaukseksi luokitellusta (some)kirjoittelusta. Vihapuhe yhdistetään valtamedian narratiivissa melkein poikkeuksetta “rasisteihin”, “maahanmuuttokriitikoihin”, “ämveeläisiin” ja “rajakeihin”, ja käsitykseni mukaan myös nostetut syytteet ovat osuneet näiden ryhmien edustajiin.

“Suvakkien” parissa tuntuu olevan itsestäänselvyys, että kaikki törkeydet ja uhkailut, joiden alkuperä on edellä mainituissa ihmisryhmissä, ovat harkittua kommentointia ja että uhkausmuotoisesti esitetyt henkilöön menemiset olisivat kirjaimellisia uhkauksia. Siis Mikan Maijalle (henkilöt fiktiivisiä) esittämä somekommentti “tommosia mä vetelen turpaan heti kun vastaan tulee” tarkoittaisi todella sitä, että jos Mika ja Maija sattuisivat törmäämään kulmamarketissa, Mika ottaisi ja tempaisisi Maijaa turpaan. Itse epäilen suuresti todennäköisyyttä tällaiselle tapahtumalle.

Suomalaisessa kulttuuriperinteessä väkivallalla “uhkaileva” kielenkäyttö on perinteinen ja satoja vuosia somea vanhempi ilmiö. On siis hämmentävää, että yhtäkkiä tällainen “uhoaminen” tulkitaankin vakavasti otettaviksi uhkauksiksi ja aletaan järjestellä vallanpitäjille lisäoikeuksia ja -resursseja tällaisia “rikoksia” vahtimaan. Kuka sitten tietää, miten “vihapuhe” voidaan todentaa tarkoitukselliseksi kiihottamiseksi kansanryhmää kohtaan tai todelliseksi uhkaukseksi erotuksena yksittäisen ihmisen överiksi menneestä someavautumisesta ja inhon ilmauksesta? Oikeuslaitoshan ei tule sitten muuta tekemäänkään kuin setvimään näitä, jos jokainen “mä vedän sua turpaan” ja “se-ja-se-ryhmä pitäs hävittää maan päältä” -kommentti tässä maassa tulkitaan uhkaukseksi, “vihapuherikokseksi”.

Kun kuuntelin radiosta kertomusta nuorten äitien somesodasta, jossa loukkaukset olivat verisiä ja “tuttelisodan” vihollista oltiin viemässä saunan taakse, en jutun yhteydessä törmännyt käsitteeseen “vihapuhe” vaan “someraivo”. Onko julkisen keskustelun tilanne tällä hetkellä todellakin se, että jos ilmaisee mitään vähänkään rasistiseksi luokiteltua tai poliittisesti “väärää” ajatusta, kuuluu “rajakeihin” tai niin edelleen, arvotetaan automaattisesti täysin eri perustein kuin “oikeamieliset” ja “neutraalit” someilijat?

Kun puhutaan “vihapuheesta” – ja etenkin, kun siitä puhutaan rikoksena – törmätään ei-niin-merkityksettömään ongelmaan: Suomen laki ei tunnista termiä “vihapuhe”. Kyseinen termi on leijunut trendikkäänä vihollisena (uus?)liberaalissa mediassa lähivuosina, erityisen käytettynä syksyisen “Jimigaten” jälkimainingeissa, kun katajainen kansamme päätti asettaa sensuurisilmukan omaan kaulaansa ja ojentaa köyden pään uusliberaalille yksityistäjäeliitille (= PersKeKo Inc).

Vaaditaan “ääriliikkeiden” kieltämistä, epäilemättä joidenkin hyväntahtoisten rasismin vastustajien tarkoittaessa äärinationalistisia, uusnatsistisia ryhmittymiä. Vaatimukseen yhdistetyn Peli poikki! -mielenosoituksen jälkeisinä päivinä kävi nopeasti selväksi, että humaanit vallanpitäjämme eivät suinkaan ajatelleet termiä “ääriliike” tai “ääriajattelu” kovin kapeasti. PersKeKo:sen edustajat kertoivat silmät kiiluen, että mukaan mustalle äärilistalle mahtuvat muun muassa eläinoikeusaktivistit, ydinvoiman vastustajat ja muut “anarkistit”, “trollit” ja Paleface, koska pitää Mannerheimia sotarikollisena – epäilemättä myös Suohpanterror, kun terrorisoivat Marskin kivikuvaa.

Olisiko kuitenkin niin, että tämä “suomalaista(kin) yhteiskuntaa uhkaava nationalismin nousu” ei niinkään ole oikea, aktuaalinen ilmiö vaan eliittijournalismin uusimman trendin; puolensa valitsevan “sovittelujournalismin” luoma harhakuva. Ehkäpä paljon jauhettu “nouseva nationalismi” ei nouse niinkään todellisesta rasismista ja vihasta erilaisia kulttuureita kohtaan vaan siitä epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, jonka SSS/SOS-, Eu- ja Nato-myönteisen “totuusmedian” vaivihkaa harjoittama keskustelusta syrjään työntäminen, äänen hiljentäminen aiheuttaa.

Ei pitäisi olla mitään uutta maailmassa, että jonkin mielipiteen täydellinen tukahduttaminen ei suinkaan hävitä sitä yhteiskunnasta vaan aiheuttaa levottomuutta ja kiihkeitä purkauksia. Kun aiemmin Suomen historia näki, kuinka väärin ajattelevia ja neukkumielisiä kyyditettiin itärajalle, nykyään näemme Risto Volasen termein “kyberkyydityksiä”. Väärin ajatteleville (eu/nato-vastaisille) tehdään paikka selväksi kuskaamalla heidät virtuaalimaailman uskottavuuden ja merkityksellisyyden pihojen ulkopuolelle ja “teippaamalla suu kiinni”. Helpoiten tämä tapahtuu leimaamalla: “valemedia”, “rasisti”, “tyypillinen väkivaltainen huijattavissa oleva juntti” “natsi” tai vaikkapa “natsisympateeraaja” (jos ei parempaakaan löydy).

Kyberkyyditykseen pääsee melkein mistä vain “väärästä mielipiteestä”: jos se vihaa susia se on rasisti jos se on rasisti se on rajakki jos se on rajakki se vihaa eu:ta jos se vihaa eu:ta se tykkää janitskinista jos se tykkää janitskinista se on putinisti jos se on putinisti se vihaa homoja jos se vihaa homoja se vihaa feministejä jos se vihaa feministejä se vihaa naisia jos se vihaa naisia se lyö niitä ja jos se lyö naisia se lyö kaikkia muitakin ja jos se on joskus uhannut lyödä ketään se ei voi ajatella oikein ja piste.

Eliitiltä on nyt nähty taitava harhautus: ihmiset kuvittelevat keskustelevansa vapaasti somessa, vaikka meidät onkin pistetty esittämään valmiiksi kirjoitettua ja hallittua pseudodialogia, jossa “väärän narratiivin” ääni rajataan ja esitetään järjestelmällisen järjettömänä, epäinhimillisenä ja iljettävänä öyhäämisenä tai foliohattuiluna. Agenda, jota eliitti(journalismi) ajaa, saadaan näyttämään hyvältä avaamatta ilmiöiden syitä ja seurauksia lainkaan. Pääasia on, että uusliberaalit päättäjämme ovat saaneet tiukan otteen julkisesta keskustelusta ja sähköisen informaation ja disinformaation hallinnasta.