yle: hyvinvoinnin muruset “joululahja”

yle esittää, että silloin kun asiat nykyään harvoin menevät niin kuin hyvinvointivaltiossa kuuluisi asiat mennä aina, se on “joululahja”? mielenterveyskuntoutujienkin piti itte tehä, mikä joululahja se semmonen on? keneltä?

orwellilaista asioiden uudelleen nimittämistä?

 

otsikko1
 

http://yle.fi/uutiset/3-9368910

 

otsikko2
 

http://yle.fi/uutiset/3-9369359

 

otsikko3
 

http://yle.fi/uutiset/3-9361847

 

Kokoomus kyydittää jälleen?

Somessa seilaillessani olen viimeisen kuukauden aikana useammin kuin pari kertaa törmännyt postaukseen tai kommenttiin siitä, kuinka Suomessa ollaan oikeusasteella asti setvimässä “vihapuhetta”. Siis, yksittäiset ihmiset ovat saaneet haasteen jostain kirjoittamastaan törkeydestä ja / tai uhkaukseksi luokitellusta (some)kirjoittelusta. Vihapuhe yhdistetään valtamedian narratiivissa melkein poikkeuksetta “rasisteihin”, “maahanmuuttokriitikoihin”, “ämveeläisiin” ja “rajakeihin”, ja käsitykseni mukaan myös nostetut syytteet ovat osuneet näiden ryhmien edustajiin.

“Suvakkien” parissa tuntuu olevan itsestäänselvyys, että kaikki törkeydet ja uhkailut, joiden alkuperä on edellä mainituissa ihmisryhmissä, ovat harkittua kommentointia ja että uhkausmuotoisesti esitetyt henkilöön menemiset olisivat kirjaimellisia uhkauksia. Siis Mikan Maijalle (henkilöt fiktiivisiä) esittämä somekommentti “tommosia mä vetelen turpaan heti kun vastaan tulee” tarkoittaisi todella sitä, että jos Mika ja Maija sattuisivat törmäämään kulmamarketissa, Mika ottaisi ja tempaisisi Maijaa turpaan. Itse epäilen suuresti todennäköisyyttä tällaiselle tapahtumalle.

Suomalaisessa kulttuuriperinteessä väkivallalla “uhkaileva” kielenkäyttö on perinteinen ja satoja vuosia somea vanhempi ilmiö. On siis hämmentävää, että yhtäkkiä tällainen “uhoaminen” tulkitaankin vakavasti otettaviksi uhkauksiksi ja aletaan järjestellä vallanpitäjille lisäoikeuksia ja -resursseja tällaisia “rikoksia” vahtimaan. Kuka sitten tietää, miten “vihapuhe” voidaan todentaa tarkoitukselliseksi kiihottamiseksi kansanryhmää kohtaan tai todelliseksi uhkaukseksi erotuksena yksittäisen ihmisen överiksi menneestä someavautumisesta ja inhon ilmauksesta? Oikeuslaitoshan ei tule sitten muuta tekemäänkään kuin setvimään näitä, jos jokainen “mä vedän sua turpaan” ja “se-ja-se-ryhmä pitäs hävittää maan päältä” -kommentti tässä maassa tulkitaan uhkaukseksi, “vihapuherikokseksi”.

Kun kuuntelin radiosta kertomusta nuorten äitien somesodasta, jossa loukkaukset olivat verisiä ja “tuttelisodan” vihollista oltiin viemässä saunan taakse, en jutun yhteydessä törmännyt käsitteeseen “vihapuhe” vaan “someraivo”. Onko julkisen keskustelun tilanne tällä hetkellä todellakin se, että jos ilmaisee mitään vähänkään rasistiseksi luokiteltua tai poliittisesti “väärää” ajatusta, kuuluu “rajakeihin” tai niin edelleen, arvotetaan automaattisesti täysin eri perustein kuin “oikeamieliset” ja “neutraalit” someilijat?

Kun puhutaan “vihapuheesta” – ja etenkin, kun siitä puhutaan rikoksena – törmätään ei-niin-merkityksettömään ongelmaan: Suomen laki ei tunnista termiä “vihapuhe”. Kyseinen termi on leijunut trendikkäänä vihollisena (uus?)liberaalissa mediassa lähivuosina, erityisen käytettynä syksyisen “Jimigaten” jälkimainingeissa, kun katajainen kansamme päätti asettaa sensuurisilmukan omaan kaulaansa ja ojentaa köyden pään uusliberaalille yksityistäjäeliitille (= PersKeKo Inc).

Vaaditaan “ääriliikkeiden” kieltämistä, epäilemättä joidenkin hyväntahtoisten rasismin vastustajien tarkoittaessa äärinationalistisia, uusnatsistisia ryhmittymiä. Vaatimukseen yhdistetyn Peli poikki! -mielenosoituksen jälkeisinä päivinä kävi nopeasti selväksi, että humaanit vallanpitäjämme eivät suinkaan ajatelleet termiä “ääriliike” tai “ääriajattelu” kovin kapeasti. PersKeKo:sen edustajat kertoivat silmät kiiluen, että mukaan mustalle äärilistalle mahtuvat muun muassa eläinoikeusaktivistit, ydinvoiman vastustajat ja muut “anarkistit”, “trollit” ja Paleface, koska pitää Mannerheimia sotarikollisena – epäilemättä myös Suohpanterror, kun terrorisoivat Marskin kivikuvaa.

Olisiko kuitenkin niin, että tämä “suomalaista(kin) yhteiskuntaa uhkaava nationalismin nousu” ei niinkään ole oikea, aktuaalinen ilmiö vaan eliittijournalismin uusimman trendin; puolensa valitsevan “sovittelujournalismin” luoma harhakuva. Ehkäpä paljon jauhettu “nouseva nationalismi” ei nouse niinkään todellisesta rasismista ja vihasta erilaisia kulttuureita kohtaan vaan siitä epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, jonka SSS/SOS-, Eu- ja Nato-myönteisen “totuusmedian” vaivihkaa harjoittama keskustelusta syrjään työntäminen, äänen hiljentäminen aiheuttaa.

Ei pitäisi olla mitään uutta maailmassa, että jonkin mielipiteen täydellinen tukahduttaminen ei suinkaan hävitä sitä yhteiskunnasta vaan aiheuttaa levottomuutta ja kiihkeitä purkauksia. Kun aiemmin Suomen historia näki, kuinka väärin ajattelevia ja neukkumielisiä kyyditettiin itärajalle, nykyään näemme Risto Volasen termein “kyberkyydityksiä”. Väärin ajatteleville (eu/nato-vastaisille) tehdään paikka selväksi kuskaamalla heidät virtuaalimaailman uskottavuuden ja merkityksellisyyden pihojen ulkopuolelle ja “teippaamalla suu kiinni”. Helpoiten tämä tapahtuu leimaamalla: “valemedia”, “rasisti”, “tyypillinen väkivaltainen huijattavissa oleva juntti” “natsi” tai vaikkapa “natsisympateeraaja” (jos ei parempaakaan löydy).

Kyberkyyditykseen pääsee melkein mistä vain “väärästä mielipiteestä”: jos se vihaa susia se on rasisti jos se on rasisti se on rajakki jos se on rajakki se vihaa eu:ta jos se vihaa eu:ta se tykkää janitskinista jos se tykkää janitskinista se on putinisti jos se on putinisti se vihaa homoja jos se vihaa homoja se vihaa feministejä jos se vihaa feministejä se vihaa naisia jos se vihaa naisia se lyö niitä ja jos se lyö naisia se lyö kaikkia muitakin ja jos se on joskus uhannut lyödä ketään se ei voi ajatella oikein ja piste.

Eliitiltä on nyt nähty taitava harhautus: ihmiset kuvittelevat keskustelevansa vapaasti somessa, vaikka meidät onkin pistetty esittämään valmiiksi kirjoitettua ja hallittua pseudodialogia, jossa “väärän narratiivin” ääni rajataan ja esitetään järjestelmällisen järjettömänä, epäinhimillisenä ja iljettävänä öyhäämisenä tai foliohattuiluna. Agenda, jota eliitti(journalismi) ajaa, saadaan näyttämään hyvältä avaamatta ilmiöiden syitä ja seurauksia lainkaan. Pääasia on, että uusliberaalit päättäjämme ovat saaneet tiukan otteen julkisesta keskustelusta ja sähköisen informaation ja disinformaation hallinnasta.

Ilja Janitskin – crisis of Finnish journalism or crisis created by Finnish journalism?

Arrest warrant for Ilja is issued. Ilja must be arrested. Ilja must be discussed.

Who Ilja? Everyone knows. Everyone who? Everyone actual.

Why? Has Ilja significance in society? If yes, why?

Who has given Ilja his significance – audience or Ilja’s endless, loudly speaking enemies in the big media?

(header PIC: screenshot from Finnish Facebook group “Close the borders!”
headline: “Refugees think tolerant trots are whor*s” – MV-MAGAZINE)

The contest, the course and the topic of public discussion are still, at the time of new media, defined mostly by elite journalists working under big commercial media houses. Officially recognized “real journalists”, awarded by their employer troupe are telling us which media to trust and which not. Especially the tag Janitskin’s MV-magazine – at times arena for serious overreactions –  created has been useful tool for representatives of finnish big media to discredit all alternative (news) media collecting and sharing information independently as “lie media”. Who has given  to commercial media houses’ star journalists the power to create the public meaning of what is “reliable” information and what’s not?

When investigating the motive is recommendable to start where the profit lies. If pondering the only interesting social aspect of Ilja – motives of his actions – we need to ask who has benefitted most of his actions. So called “immigration critics” whose public demonstrations at last weeks has shown their power of twenty at some town square sides? Rather comes to one’s mind that pro-EU/NATO “unerring front of decent people” leaded by big media and public figures from famed authors to politicians from both sides of opposition line. They are here to judge Ilja Janitskin and his supporters and they demand more available means for public authorities to quell any  “extremism” in Finland.

Main image-building theme of this “decent front” is anti-racism – easy way to swell the front with people who really believe, or want others to believe, that this way they work for solidarity. Standardizing anti-racism as main stream trend has furthered the division of Finnish people to “Ilja’s racists” and “tolerant EUropeans”. Divide et impera, and the media attention stays out of TTIP and CETA free exploitation deals and their effects to finnish agriculture or cracking friendship between U.S. and Saudi-Arabia. Thus, exploding oil price in the western near future.

The situation springs some funnily paradoxical phenomena like when youth from true finns – governing party connected with neo-nazism – working (distributing promotional whistles) actively in grand anti-racist demo. Elsewhere our secretary of defense Jussi Niinistö recently defined hiphop artist Paleface as “extremist” as he had publicly said white Mannerheim was war criminal. In our society, right now, journalist elite is propagating not only political agendas but more rights for officials to suppress freedom of speech by labeling anything as “extremism”.

Missed the paradox? Our “watchdogs” have positioned to support policymakers to suppress basic rights of a citizen if (s)he happens to be.. – let’s say for instance student who speaks against EU (fan of Ilja so “extreme right”) and NATO (fan of Putin so fan of Ilja so “extreme right” again) and supports overriding the power of present S(o)S government and the president, whom have sold their land, water and souls (clearly anarchist so “violent extremist threat”).

How long before our haughty government with support of “the decent front” decides to ban symbols of activist group Anonymous, who honors no national laws and so is easily labelled as “extremism”? How long before they ban Wikileaks’ material? Snowden’s face? Existence of Anonymous and many other counter flow movements created and swelled by new media is almost totally dependant of distribution (sharing) of information and symbolics. Prohibition like now promoted is probably one of the most wet dreams our elite dreams – at least additional resources for internet police were found immediately.

When considering what sort of agendas and parties behind those have benefitted most of actions of Ilja Janitskin, it’s justifiable to ask: Is the normalised narrative of Ilja as opportunistic info warrior of East propagating Fixit really that convincing? Are Ilja’s bonus checks written in rubles or dollars? Is Ilja nothing more than “useful idiot” for real power players to use and a lucky beanstalk for Finnish elite journalism?

Ilja Janitskin – journalismin kriisi vai journalismin luoma kriisi?

Iljasta on pidätysmääräys. Ilja pitää pidättää. Iljasta pitää puhua.
Kuka Ilja? Kaikki tietävät. Kuka kaikki? Kaikki ajan hermoilla.

Miksi? Onko Ilja yhteiskunnallisesti merkittävä henkilö? Jos, niin miksi?

Kuka on antanut Iljalle merkittävyyden – yleisö vai Iljan loppumattomat, äänekkäät vastustajat isoissa medioissa?

Kansalaiskeskustelun sisällön, kulun ja aiheen määrää vielä uuden median ajallakin pitkälti suurten, kaupallisten mediatalojen alla toimivat eliittijournalistit. Työnantajatahojensa palkitsemat, nimensä tunnetuksi saaneet “oikeat toimittajat” kertovat meille, mihin mediaan voi luottaa ja mihin ei. Erityisesti Janitskinin luotsaaman, hetkittäin hervottoman lipsunnan areenan, MV-lehden luoman tagin avulla Suomen isojen medioiden edustajat ovat onnistuneet leimaamaan kaikki itsenäisesti tietoa etsivät ja jakavat vaihtoehtomediat “valemedioiksi”. Kuka on antanut kaupallisten mediatalojen toimittajastaroille vallan luoda yleiseksi pakotettava ymmärrys siitä, mikä on “luotettavaa tai epäluotettavaa informaatiota”?

Toiminnan motiivia etsiessään kannattaa aloittaa selvittämällä, ketä toiminta on hyödyttänyt. Ainoaa yhteiskunnallisesti kiinnostavaa seikkaa Iljassa – hänen toimintansa motiiveja – voidaan pohtia kysymällä, kuka Iljan toiminnasta on hyötynyt eniten. Niin kutsutut rajakitko, joiden julkiset mielenilmaukset ovat lähiviikkoina näyttäneet voimansa torikulmissa parinkymmenen osallistujan voimin? Ennemmin tulee mieleen se EU- ja Nato-myönteinen “oikeassa oleva kunnollisten ihmisten rintama”, joka on syntynyt isojen medioiden ja julkisuuden henkilöiden – tunnetuista kirjailijoista poliitikkoihin yli oppositiorajojen – johdolla tuomitsemaan Ilja Janitskinin kannattajineen ja vaatimaan lain käyttäjille lisää valtaa “ääritahojen” tukahduttamiseen.

hmm
kuvakaappaus Rajat kiinni! -Facebook-ryhmän postauksesta

Tämän “kunnollisten rintaman” päämainosteema on rasisminvastaisuus, mikä on helppo tapa kasvattaa joukkoa niillä ihmisillä, jotka todella ajattelevat – tai haluavat toisten ajattelevan – näin edistävänsä suvaitsevaisuutta. Rasisminvastaisuuden normittaminen trendiominaisuudeksi on edistänyt kansan jakautumista “Iljan rajakeihin” ja “Euroopan sivistyneisiin suvakeihin”. Divide et impera, ja mediahuomio pysyy sivussa todella merkittävistä asioista kuten TTIP- ja CETA-vapaariistosopimuksista ja niiden merkityksestä Suomen maataloudelle tai USA:n ja Saudi-Arabian ystävyyden rakoilusta – toisin sanoen tulevasta öljyn hinnan räjähdyksestä lännessä.

Tilanteesta syntyy myös humoristisia ristiriitaisuuksia, kuten uusnatsimielisyyksistään otsikoissa olleen hallituspuolueen nuoriso-osaston aktiivinen toiminta (mainospillien jako) rasisminvastaisessa Peli poikki! -suurmiekkarissa. Persu puolustusministerimme Jussi Niinistö taas leimasi äskettäin hiphop-artisti Palefacen “ääriajattelijaksi”, koska tämä on ilmoittanut julkisesti pitävänsä valkoista Mannerheimia sotarikollisena. Yhteiskunnassamme on käynnissä tilanne, jossa journalistinen eliitti ajaa poliittisten agendojen lisäksi vallanpitäjille oikeuksia kahlita kansalaisten sanan- ja mielipiteenvapautta leimaamalla mitä vain “ääriajatteluksi tai -liikkeeksi”.

Jäikö paradoksi huomaamatta? “Vallan vahtikoiramme” ovat asettuneet puolustamaan päättäjien valtaa rajoittaa kansalaisen oikeuksia, jos hän on vaikkapa EU-vastainen (Ilja-fani eli “äärioikeistoa”) ja Nato-vastainen (Putin-fani eli “Kremlin trolli” ja taas Iljan kautta “äärioikeistoa”) journalistiopiskelija, joka kannattaa maansa uusliberalisteille myyneiden PersKeKo-hallituksen ja tasavallan presidentin vallasta kaatamista (selkeästi anarkisti eli “väkivaltainen ääriuhka”).

Kauanko menee, ennen kuin jyrkistä otteistaan tunnettu hallituksemme “kunnollisen rintaman” tuella päättää kieltää laittomina kansallisia lakeja kunnioittamattoman “ääriliike” Anonymouksen symbolit? Wikileaksin levittämän materiaalin? Snowdenin kasvot? Anonymouksen ja monen muun uuden median luoman ja paisuttaman vastarintailmiön olemassaolo perustuu lähes täysin virtuaalisesti levitettävään informaatioon ja symboliikkaan. Nyt promotunkaltaisen kieltolain mahdollisuus lienee yksi eliittimme märimmistä unista – nettipoliisillekin lisäresursseja löytyi välittömästi.

Kun ottaa huomioon, millaista mielipideilmastoa promoavia tahoja Ilja Janitskinin toiminta on hyödyttänyt eniten, lienee aiheellista kysyä: Onko meille normatisoitu narratiivi Iljasta Fixit:iä propagoivana, opportunistisena idän infosoturina ihan niin uskottava? Maksetaanko Iljan bonukset ruplissa vai dollareissa? Onko Ilja sittenkin vain valtaapitävien käyttämä hyödyllinen idiootti ja eliittijournalismin pavunvarsi?

hard day’s night [kovan päivän yö]

it’s been hectic day in world politics and in finnish journalism. sometimes before afternoon i had enough material for this post (i was wrong with the defense deal though, it wasn’t made until after noon):
{{morning. for late-sleepers morning’s reader’s digest, finnish journalism presents: “war frenzy in moscow” “russia slaughters civilians” “russian fighters (omg with guns!) insulted not once but twice niinistös’ fee… ehh i mean finland’s airspace” “oh yeah we made d-e-fe-n-c-e  d-e-a-l with yankees yesterday, now boreal boy goes to defend canadian border cannons…”}}
later on things just heated. and heated. lies and lies and propaganda and liars and trolls and… and it surely isn’t over yet. (for the links: use source criticism – these are here for variety, not because credibility)

RT: Russia ready to support UN envoy’s proposal to allow Al Nusra to exit Aleppo with arms – Lavrov

The U.S. is painting their F/A-18’s to match the paint schemes of Russian jets in Syria. Standard training, but interesting nonetheless.

YouTube: “US Peace Council Representatives CONFRONT a hostile American press after visiting Syria, and learning that the American people are being lied to, grossly lied to.”  (17:00 -> “it’s not civil war in syria…” “u.s. dividing people in iraq…” etc.)

Reuters: Russia moving nuclear-capable missiles into Kaliningrad: U.S. intelligence official

Euronews: Russia warns US not to strike Syrian army

Verkkouutiset: Ben Zyskowicz: Yleisradio valehteli vuosikausia Suomen kansalle

[suurvaltapolitiikassa ja suomalaisella journalismilla on ollut kiireinen päivä. aamupäivästä tarjolla oli tarpeeksi materiaalia seuraavaan postaukseen (tosin olin väärässä puolustussopimuksesta, se solmittiin vasta puolen päivän jälkeen):
{{huomenta. myöhempään nukkuneille alkuaamun tarjonnan valitut palat …suomijournalismi esittää: “moskovassa sotahurmos” “venäjä teurastaa siviilejä” “venäjän hävittäjät (joissa on herrajumala aseet!) loukkasivat ei vain kerran vaan kah-des-ti niinistöjen tunt.. eiku ilmatilaa” “ai nii solmittiin eilen puo-lus-tus-so-pi-mus jenkkien kanssa, ny lähtee pohjosen poika vartioimaan kanadan rajatykkejä…”}}
ja tästä eteenpäin homma vain paisui. ja paisui. valheita ja valheita, propagandaa,  valehtelijoita ja trolleja ja… ja tämä ei varmasti vielä ollut tässä. (käyttäkää linkkien kohdalla mediakriittisyyttä, ne ovat siinä monipuolisuuden, ei uskottavuuden perusteella)]

Oletko joutunut Naton trolliarmeijan uhriksi? Kerro kokemuksesi.

Vastaukset otsikon kysymykseen olisivat yhtä yllätyksettömiä kuin kysyttäessä Suomen uutistoimittajilta, toteutuuko objektiivisuuden ihanne heidän ammattikentällään.

Otsikon kysymystä ei tulla näkemään Ylen sivuilla. Yle ei myöskään tule uutisoimaan, miten Yhdysvaltain presidentti edistää uusliberalistista talouskolonialismia Lännen keskuspankkihegemoniaa vastustaviin päämiehiin kohdistetuin verisin interventioin sekä kansalaisoikeuksia ja ympäristöä uhkaavien vapaakauppasopimuksien avulla. Tällainen uutisointi olisi suorastaan pöyristyttävää.

Venäjän presidenttiä on suomalaisessakin mediassa käsitelty milloin despoottina, milloin karhunratsastajana ja milloin koko Euroopan valtaamista suunnittelevana emperoorina – eikä kukaan pöyristy. Ylen nettisivuilta löytyi aikoinaan otsikon mukainen kysely Venäjän trolliarmeijan uhreista. Tällaisesta journalismista pöyristyneet leimattiin nopeasti MV-lehden sivuhaaraksi, foliohatuiksi ja väkivaltaisiksi valehtelijoiksi – heitä voi tirkistellä edelleen ironisesti nimetyssä Facebook-ryhmässä “Venäjän trolliarmeija”.

Mitä hyötyä on vallan vahtikoirista, jos ne uskaltavat haistella ja haukkua vain Idän vallanpitäjiä? Kuka piru näitä meidän omia vatuloitsijoita ruotisi? Kuka tutkiva journalisti paljastaisi Nato-trollit? Lieneekö kukaan niin sinisilmäinen, että kuvittelisi Venäjän olevan maailman ainoa suurvalta, joka käyttää uutta mediaa propagandansa levittämiseen – tai kuten trendikkäästi nykyisin ilmaistaan: käy infosotaa.

Sovittelujournalismi – eliitin keskustelukerho?

14.9.2016 – UTA

Mikko Hautakangas: Sovittelujournalismi
Pasi Toivonen: #Somepelko


Journalistit “vallan vahtikoirina” tiivistänee perinteisimmän ajatuksen ammattikunnasta: uskaliaat, uteliaat reportterit penkovat valtahahmojen luurankoja kaapeistaan. Journalismin nykytutkimuksessa törmää kuitenkin yhä useammin termiin ‘sovittelujournalismi’, joka jo sanana luo aivan erilaisia mielleyhtymiä kuin vaikkapa ‘tutkiva journalismi’. Mistä siis on kysymys?

Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen sovittelujournalismi-hanke on verkkosivujensa mukaan “syntynyt toimittajien ja tutkijoiden yhteisestä motivaatiosta muuttaa ja liennyttää aggressiivista keskusteluilmapiiriä tieteellisen tutkimuksen ja journalismin keinoin” – eli kärjistäen ilmaistuna journalistin toimenkuvaa halutaan laventaa julkisrauhansovittelijan tehtäviin.

Nykypäivän raivokkaan somekeskustelukulttuurin ja valtamedian uskottavuuslaman aikana idea vaikuttaisi lyövän kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sivistetään kansalaiskeskustelua ja tuodaan journalismille uusi yhteiskunnallinen funktio.  Oikeassa maailmassa hyvin suunniteltu ei kuitenkaan ole puoliksi tehty vaan vain teoriaa.

Sovittelujournalismin edistäjien mietittäväksi: Miten journalistit ja akateemikot, jotka rahvaan parissa mielletään useimmiten puolikorruptoituneiksi mielipidepoliiseiksi, kykenisivät käytännössä osallistamaan keskusteluun tasavertaisena osanottajana myös alati syrjäytyneemmän, tietomäärältään vähäisen mutta kiivaan, usein rasistiseksi leimatun “white trash” –kansanosan?

 

Kulissien takana: Koulutehtävän tuho

Savottana blogiteksti päivän luennoista (Kumpu puhui journalismista ja tulevaisuude(n kuvittelemise)sta, Seuri journalismista ja historia(nkirjoitukse)sta. Kello on 22:33, ja keskiyön kuolemanlinja kaukana. Muistiinpanot etukäteisartikkeleista ja luennoista kiinnostavat ja innostavat. Kumpu ja Seuri saavat tekstivastineensa. Oivaltava päätelmä sitoo aiheet ja oman mielipiteen kompaktiin lopetukseen.

Kello on 23:54. Oivaltavaa loppupäätelmää ei ehdi liittää tekstiin ja helmi pitää hylätä. Pikaläpiluku masentaa, kädet tärisevät ja ohimoille hiipii paine. Kello on 00:00. On toimittava, vaikka tuotos on kuraa ja helmetön. Onko kuolemanlinja ‘klo 24’ vai ‘klo 24 mennessä’? Suoritusohjeet vastaavat: “pitää palauttaa – – saman vuorokauden aikana”. Ah, se tunne, kun on sekä epäonnistunut että myöhässä.

Minuutin myöhästynyt tuotos avataan jälkitarkastukseen. Kauhu iskee: Kumpu merkitty luennoimaan historiasta ja Seuri tulevaisuudesta. Jäätävä asiavirhe on korjattava. Kello näyttää 00:07, kuten myös korjatun blogitekstin päivittynyt palautusaika. Ah, se tunne, kun on enemmän myöhässä. Opettajan palaute oppiryhmän edellisviikon tuotoksista tuomitsee likimain kaikki palautetun blogitekstin ominaisuudet. Ah, se tunne, kun on enemmän epäonnistunut.

Otsikko oli unohtunut viimeiseksi kappaleeksi ja kirjoittajan nimi puuttui. Merkkilaskuri näytti yli kahtatuhatta, kun ohjeistus oli “1000-1500 merkkiä (EI JOUSTOA!)”. Käyttöön valikoitui “journalismissa karsastettu” minä-näkökulma. Alkukappaleen poistaminen olisi korjannut pituuden ja minäilyn. Käyttämättömät ideat kekseliäs ajatushelmi mukanaan ovat kadonneet kuumeisen editoinnin aikana koneen ja kirjoittajan muistista. Ah, se tunne, kun on vain epäonnistunut.

Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla

8.9.2016 – UTA

Ville Kumpu: Tulevaisuus
Olli Seuri: Journalismi historian esittäjänä


Tänään on taas “bloggaa luento-opiskelustasi”-päivä, ja deadline lähestyy tiuhaan. Helpotuksekseni jo läksylukemiset – tämän päivän luennoitsijoiden  (yllä) tutkimukselliset kirjoitukset – paljastivat viime viikkoisen aiheen jatkavan elämäänsä sivujuonteina tänäänkin, ja pääsin helpolla postauksen tutkimuskysymyksen asettelussa: Voiko journalismin rooli venyä yhteiskunnallista valtaa käyttävään vaikuttaja-toimijaan asti?

Kummun tulevaisuuden kuvittelemisen tutkimuksen kontekstissa kysymys nousee esiin, kun hän määrittelee journalismin yhdeksi modernien yhteiskuntien keskeisistä realistisia kuvauksia maailmasta esittävistä diskursseista. Realistinen kuvaus tarkoittaa uskoakseni todenmukaista. Alkuperänsä kriittiseen yhteiskuntatieteen tutkimukseen liittänyt Kumpu katsoo kuitenkin, että (emansipatoristen pyrkimysten) ulkopuolelle jättäytyminen ja valistamistehtävässä pitäytyminen johtaa journalismin konservatiivisuuteen. Esitän kysymyksen: Eikö totuuskin, journalismin sydän, ole perikonservatiivinen arvo?

Kummun mukaan journalismi tuottaa tietoa yhteiskunnan toimijoista, joilla on valta vaikuttaa yhteisölliseen tulevaisuuden ymmärtämiseen eli karkeasti suomentamanani “valta töniä asioita eteenpäin”.  Jos journalismi on itse yksi näistä valtatoimijoista, sen pitäisi olla melko puhdas korruptiosta voidakseen samalla sekä tuottaa itsestään realistista eli todenmukaista tietoa että toimia yhteiskunnallisena vallankäyttäjänä. Hirvittävän ristiriitaisesti yksi ja ehkä tärkein tämän vallankäytön kohteista olisi siis journalismin oma isäntä – yleisö.

Seuri ei liene väärässä nähdessään journalismin historiantutkimukseen verrattuna pinnallisena, hätiköitynä ja puuttellisten tietojen pohjalta tehtynä, mutta vahvemmin kiinni nykypäivässä. Kummankin perinteeseen nousi etenkin valistusajalla yksi yhteinen perusajatus: riippumattomuus yhteiskunnallisista vallankäyttäjistä mahdollisimman täydellisen objektiivisuuden saavuttamiseksi. Saavatko seuraavaksi historiankirjoittajat saman luvan maailmanparannukseen objektiivisuuden kustannuksella?